Vastentahtoinen vanhapoika
Minä en ole sinulle muuta kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...
(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi)
perjantaina, huhtikuuta 06, 2007
  44 - Huhuu
Haloo, onkos täällä enää ketään?

Olin pitkään hiljaa. Edellinen postaus kertoo syyn, ja sen kommentit antavat sitten vähän lisätietoa. Mutta nyt pistäydyin takaisin. Ihan vain pikipäin. - Pitää kertoa uutisia.

Olen ihmeissäni: olenko tekemässä tyhmyyttä? Enkö vieläkään oppinut, vaikka niin moneen kertaan jo uskoin uskoneeni.

Hän tulee käymään. Tuo soma ja veikeä ja seksikäs venäläinen. Toivon että osaisin suhtautua häneen rakentavasti ja kannustavasti, etten kokisi häntä alistuvaksi ja miellyttämään pyrkiväksi ja naiiviksi. Kun kuitenkin näen hänessä lämmön ja rakkaudellisuuden.

Minua kauhistaa.
 
sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006
  43 - Toinen tauko
Kirjoituksiini tulee - tai siis on jo tullut - nyt toinen tauko.

Töissä on sen verran tiukka paikka, että ihmiset reagoivat epärationaalisesti. Se puolestaan johtaa siihen, että työn edellytykset - ja työn onnistumisen edellytykset - ovat oleellisesti heikentyneet. Joudun toimimaan ikäänkuin kädet sidottuina, ja silti minun tulisi vastata onnistumisesta.

Näissä oloissa ei liene yllätys, että olen stressaantunut ja koko lailla kypsä jättämään koko homman. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mahdollista taloudellisista syistä. Joten olen siis vain stressaantunut ja ahdistunut.

Minulla ei nyt ole voimia eikä motivaatiota käydä läpi tarpeettoman ja typerän avioeroni syita ja sen jälkeistä elämääni nais-uskoni menettäneenä.

Kuten kaikki kirjoitukseni, tämäkin on oma henkilökohtainen uskoni, joskin tosi minulle itselleni. Muilla osapuolilla saattaa olla oikeutetut erilaiset käsitykset asiasta.
 
sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006
  42 - Rakastajattaren kuolema
Kuten olen kertonut, Rakastajattaren lopulta näytettyä minulle ovea, jouduin tutustumaan aiemmin tapahtuneen avioeroni ja naisettomuuden kipuun. Ero Rakastajattaresta ei ollut minulle helppo, kaikkea muuta.

Koitin kaikin keinoin ylläpitää yhteyttä Rakastajattareen, mikä varmasti vain entisestään vahvisti hänen käsitystään minusta takertuvana sekä hänen haluaan päästä minusta eroon. Kun joskus onnistuin houkuttelemaan hänet retkelle tms, huomasin yhä haluavani häntä. Hänessä oli jotakin seksuaalisesti käsittämättömän puoleensa vetävää. Hän oli minulle jonkinlainen attrappi.

Sitten vuosia vuosia vuosia myöhemmin, pitkän tauon jälkeen, hän kutsui minut käymään. Tosin minun aloitteestani. Ja kun tapasin hänet, totesin etten enää halunnut häntä. Attrappi oli viimein lakannut toimimasta. - Se oli minulle ihmeellisen vapauttava kokemus ja me juttelimme niitä näitä niinkuin vanhat tutut juttelevat ja teimme yhdessä talon töitä.

Mutta Rakastajatar oli viimein kuollut. Niinkuin Vaimo aikanaan kuoli kun kuljin itkien sateessa.


Myohemmin havaitsin olevani myös hieman kauhistunut Rakastajattaren kuolemasta: jos sellainen palo voi tyystin laantua ja kiinnostus täysin kadota, niin mitä tapahtuisi intohimoiselle avioliitolle pitkien vuosien myötä?

Lohduttaudun sillä ajatuksella, että liitossa olisi aikaa kasvaa rakastamaan toista kumppanina, joten kiihkon tasaantuminen ei välttämättä merkitsisi merkityksen katoamista. Luulen, että kipeiden kokemusten jälkeen ehkä mahdollisesti osaisin niin tehdäkin?
 
perjantaina, syyskuuta 01, 2006
  41 - Jokainen mies tietää
Aioin aloittaa tämän postauksen jotenkin siihen tyyliin, että 'jokainen mies tietää...', mutta oitis tajusin että sillä aloituksella vain leimaisin itseni stereotyyppiseksi ajattelijaksi (ajattelemattomaksi) ja siten tyrmäisin arvoisan lukijani vastaanottohalun. - Ja sitä paitsi en minä totta puhuen edes tiedä, tietääkö jokainen mies. On jopa mahdollista, että jokainen mies ei koskaan edes ole joutunut tämänkertaisen aiheeni eteen.

Minä itse ihastun aina naisiin, jotka ovat sekä hyvin naisellisia että hyvin oikullisia. En todellakaan tiedä kulkevatko nämä ominaisuudet käsi kädessä, mutta Vaimon jälkeen minun rakastamani naiset ovat tosiaankin olleet hyvin naisellisia ja hyvin oikullisia.

On ehkä omituista, mutta minä todella viehätyn noista molemmista ominaisuuksista: sekä naisellisuudesta että oikullisuudesta. Ja silti nämä samat ominaisuudet joita rakastan, saattavat ajaa minut myös raivon ja epätoivon partaalle. Tai ainakin tuo oikullisuus.


Ja sitten päästäänkin siihen, että jokainen mies tietää. - Tai ehkä vain ne miehet tietävät, joilla on hyvin naisellinen nainen; siis nainen, jolla on jotakin nais-ainetta hyvin paljon. Arvattavasti jotakin hormonia. - No niin, siis tietää, että tiettyinä kuukauden aikoina nainen voi olla täysin sietämätön: tekeepä mies mitä tahansa, se on taatusti väärin. Vastaapa mies naisen kysymykseen tai väitteeseen ihan mitä tahansa, se on aivan varmasti väärin.

Ja vaikka mies varsin hyvin tietää, että kyse on 'vain' hormoneista, mies ei missään tapauksessa voi sanoa sitä naiselle yhtään missään muodossa. Ei edes lohduttaakseen. Se jos mikä olisi varmasti väärin sanottu. Sehän tarkoittaisi sitä, että nainen, joka pitää itseään järkevänä ja järjellisenä ja loogisena ja rationaalisena henkilönä, olisikin hormoniensa heiteltävä. - Niinkuin on.

Sanoipa mies siis mitä vain, tai jätti sanomatta, se on joka tapauksessa totaalisen väärin. - Se on tilanne, jossa mies yksinkertaisesti vain ei voi voittaa. Ilmeisesti naiselle ei silloin ole tärkeää, mitä mies sanoo. Jostain syystä tärkeää on päästä purkamaan se sisäinen tunnemyrsky. Ja mieshän on siinä...

Kaikki olisi ihan hyvin, jos nainen(kin) tajuaisi mitä siinä tapahtuu. Ettei nainen ottaisi omia syytöksiään tosina ja alkaisi uskoa niitä. - Valitettavasti usein vain näyttää käyvän juuri niin, että nainen kuitenkin uskoo ne omat hormonipuheensa.


Ja vaikka siis tunnenkin tämän pelin, jossa mies voi vain hävitä, yhä vain ihastun juuri naisellisiin ja oikullisiiin naisiin. Minusta he ovat ihania, mutta myös aivan kamalia.
 
torstaina, elokuuta 31, 2006
  40 - Kyllä sinun pitäisi tietää
- Mmmm - tuota - mikä hätänä? kysyin joskus Rakastajattarelta. Hän kun saattoi olla kummallisen hiljainen, sillä uhkaavan syyttävällä marttyyritavalla, jolla naiset kertovat miehelle, että tämä on nyt joko tehnyt jotakin kerrassaan sopimatonta tai jättänyt tekemättä jotakin kertakaikkisen välttämätöntä, kertomatta kuitenkaan sanallakaan mitä se on.

Hiljaisuus. Tietenkin.

- Ei, kun ihan totta. Kerro nyt. Minä todella joskus olin kyllin uhkarohkea jatkaakseni uhkaavasti synkkenevistä pilvistä huolimatta.

- Ei mikään, saattoi napakka vastaus olla, ja kertoa siis että jotakin oli todella pahasti vinossa. Nyt olikin sitten jo myöhäistä katua että olin kysynyt, ja piti nopeasti päättää yrittääkö antaa asian vain olla, vai sittenkin koittaa vielä pelastaa nahkansa. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos vaikka voisi vielä korjata sen mitä oli tehnyt. Tai siis jättänyt tekemättä. Mitä se sitten olikin.

- Kulta!

- Kyllä sinun pitäsi tietää! putosi se tavallinen vastaus. Lopullinen tuomio. Syyttävällä, loukkaantuneella äänellä, joka kertoi että olin piittaamaton ja epäempaattinen henkilö. Täysin kyvytön ottamaan huomioon toista ihmistä ja hänen tarpeitaan. Niinkuin itse asiassa kaikki miehet. Ei miehiin voi luottaa ja ne on ihan kamalia. - Kaikki tuo, ja vähintään tuo, neljällä painokkaalla sanalla.


Minulle analyyttiselle ihmiselle nämä keskustelut olivat aina yhtä tuskallisia: eikö Rakastajatar todellakaan tiennyt - tajunnut, empaattisesti kokenut - että en minä voinut tietää, mitä hänen päässään liikkui, ellei hän suostunut sitä minulle kertomaan. En minä voinut tuntea hänen jokaista tarvettaan, ja arvata mikä niistä milloinkin oli kenties tyydyttämättä, niin että olisin ikäänkuin huomaamatta osannut sen tyydyttää.

Ei kai ihminen ihan oikeasti voi kuvitella, että toinen joka hetki tietää ja aavistaa hänen tarpeensa? Vai luuletteko te naiset ihan oikeasti niin?

Ei, kyllä minä pidätän oikeuden - tai oikeastaan vaadin velvollisuuden - puhua tunteista ja tarpeista. Eikö ole paljon järkevämpää ja rakastavampaa pitää toinen ajan tasalla? Me kumpikin kuitenkin elämme omassa mielikuvitusmaailmassamme. Ei se toinen joka hetki ole välttämättä ollenkaan samassa mielikuvitusmaailmassa. Joitakin vihjeitä nyt kertakaikkiaan pitää antaa. Ja mieluiten rehellisesti kertoa.

Give me a break! Ajattele nyt vähän! Edes.
 

Parisuhde on sekä vallan helppo että hyvin vaikea asia. Jos suhde sujuu, se sujuu näennäisesti aivan itsestään; mutta sujuakseen se tarvitsee oikeaa polttoainetta: toisen hyväksyntää ja toisen tarpeiden täyttämistä; silti toiselle alistumatta.

Esittämäni näkemykset ovat ehdottoman puolueellisia ja vastapuolilla voi olla niistä aivan oikeutetut täysin erilaiset käsitykset. Silti näkemykset ovat minulle subjektiivisesti tosia.

Yrityksistäni huolimatta olen taas yksin. - Vanhapoika vasten tahtoani.

Kommentit saattaisivat auttaa minua käsittämään jotakin. Voit jättää myös henkilökohtaisen kommentin: julkaisu ei ole automaattinen.

Mitä tapahtui...

Tapahtumain kulku
Päärooleissa - 05.08.06

Syndikointi yms.

FeedBurner SmartFeed
Lisää Blogilistan suosikkeihin

Blogilista.fi

Linkit
Väestöliitto: Toimiva parisuhde
Kataja. Kestävän parisuhteen kasvu ry.
Tukiasema.net: parisuhde

Toisiakin on...
Selibaattipäiväkirja
Seksitön elämä

Minne seuraavaksi:
RealWorld . . . can it be?

Uusimmat
Uusin postaus
44 - Huhuu
43 - Toinen tauko
42 - Rakastajattaren kuolema
41 - Jokainen mies tietää
40 - Kyllä sinun pitäisi tietää
39 - Tunniksi irti kivusta
38 - Väliaika - Paus
37 - A letter to Her
36 - Me kasvoimme eri suuntiin II
35 - "Mennyttä ei kannata surra"

Arkisto
heinäkuu 2006 / elokuu 2006 / syyskuu 2006 / huhtikuu 2007 /


Powered by Blogger