Minä en ole sinulle muuta kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi)
torstaina, heinäkuuta 20, 2006
8 - Asuntomessujen yllättäjänaiset
Erikoista
Kävin asuntomessuilla. Siellä oli onneksi ihan kohtuullisen väljää, joten ei tarvinnut ärtyneenä tungeksia ahtaudessa ja kurkkia ihmisten yli. Mutta sen verran kumminkin paljon ja eri puolilta tulleita ihmisiä siellä oli, että mielenkiinnon kohteita riitti muitakin kuin pelkät talot ja sisustukset.
Erityisesti tarkastelin tietenkin naisia. Eikä nyt pidä luulla että sovinistisesti niitä tirkistelin. Ei, joka siellaista luulee, ei minua tunne: Minä katselin naisia yksinomaan sillä silmällä.
Pudotetaan tarkastelusta ensin pois naiset, jotka eivät millään lailla kiinnostaneet minua pariutumismielessä. Jäljelle jääneistä varsinaisista tarkastelun kohteista tein merkittävän havainnon: yli nelikymppiset naiset säteilivät tympeää itsetyytyväisyyttä ja omaa erinomaisuuttaan. He olivat itse nousseet jalustalle, jolle tavallisen kuolevaisen miehen ei ole syytä kurotella. Ei edes kurkkia.
Minähän olen upea. Älä sinä edes yritä!
Mutta alle kolmekymppisissä oli joitakin täydellisiä yllättäjiä: seesteisiä, onnellisen oloisia naisia. Kauniita pelkän olotilansa vuoksi. Rauhallisia, elämäänsä ilmeisen tyytyväisiä naisia.
Sitä minä vaan ihmettelen että mitä nillle keski-ikäisille on tapahtunut? - Totesin aikanaan että enää en haksahda naiseen, joka ei ole jo selvinnyt neljänkympin kriisistään. Vaan nyt huolestuin: neljänkympin kriisi ei näköjään tuokaan ratkaisua. Sehän näyttää vain vahvistavan epärealistista omahyväisyyttä?
Asuntomessujen taloista pidin. Ja erityisesti siitä epäsuomalaisesta yhteisöllisyydestä, mikä paikoin oli onnistuttu luomaan: Parvekkeet aukesivat kaduille ja piazzoille. - Ne alle kolmikymppiset naiset saattavat jopa kyetä luomaan yhteisön. Olisi tietenkin jo aikakin. ¶ 18:00
Kävin asuntomessuilla. Siellä oli onneksi ihan kohtuullisen väljää, joten ei tarvinnut ärtyneenä tungeksia ahtaudessa ja kurkkia ihmisten yli. Mutta sen verran kumminkin paljon ja eri puolilta tulleita ihmisiä siellä oli, että mielenkiinnon kohteita riitti muitakin kuin pelkät talot ja sisustukset.
Erityisesti tarkastelin tietenkin naisia. Eikä nyt pidä luulla että sovinistisesti niitä tirkistelin. Ei, joka siellaista luulee, ei minua tunne: Minä katselin naisia yksinomaan sillä silmällä.
Pudotetaan tarkastelusta ensin pois naiset, jotka eivät millään lailla kiinnostaneet minua pariutumismielessä. Jäljelle jääneistä varsinaisista tarkastelun kohteista tein merkittävän havainnon: yli nelikymppiset naiset säteilivät tympeää itsetyytyväisyyttä ja omaa erinomaisuuttaan. He olivat itse nousseet jalustalle, jolle tavallisen kuolevaisen miehen ei ole syytä kurotella. Ei edes kurkkia.
Minähän olen upea. Älä sinä edes yritä!Mutta alle kolmekymppisissä oli joitakin täydellisiä yllättäjiä: seesteisiä, onnellisen oloisia naisia. Kauniita pelkän olotilansa vuoksi. Rauhallisia, elämäänsä ilmeisen tyytyväisiä naisia.
Sitä minä vaan ihmettelen että mitä nillle keski-ikäisille on tapahtunut? - Totesin aikanaan että enää en haksahda naiseen, joka ei ole jo selvinnyt neljänkympin kriisistään. Vaan nyt huolestuin: neljänkympin kriisi ei näköjään tuokaan ratkaisua. Sehän näyttää vain vahvistavan epärealistista omahyväisyyttä?
Asuntomessujen taloista pidin. Ja erityisesti siitä epäsuomalaisesta yhteisöllisyydestä, mikä paikoin oli onnistuttu luomaan: Parvekkeet aukesivat kaduille ja piazzoille. - Ne alle kolmikymppiset naiset saattavat jopa kyetä luomaan yhteisön. Olisi tietenkin jo aikakin. ¶ 18:00
FeedBurner SmartFeed
