Minä en ole sinulle muuta kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi)
maanantaina, elokuuta 14, 2006
32 - "Me kasvoimme eri suuntiin"
Te kasvoitte eri suuntiin? - Roskaa!
Etteköhän te pikemminkin taantuneet eri suuntiin. Mutta ette edes tajunneet sitä.
Sillä eikö se mennyt suurinpiirtein näin:
Ensin te olitte suunnattoman rakastuneita: Tuskin maltoitte pysyä irti toisistanne. Istuitte sylikkäin ja olitte sanomattoman onnellisia. - Kukaan muu ei ikinä ole voinut olla niin onnellinen, te uskoitte.
Se on ihan normaalia. Se kuuluu asiaan.
Sitten myöhemmin te tunsitte toisenne niin ihmeellisen hyvin: Jos toinen aloitti lauseen, toinen tiesi heti miten se jatkuu. Viimein tiesitte jo senkin, mitä toinen kohta aikoo sanoa. Saatoitte käydä vaikka keskusteluja toistenne kanssa ilman että toinen oli edes paikalla.
Se on ihan normaalia. Se kuuluu asiaan.
Sittemmin elämä asettui vakiintuneisiin uomiinsa. Ehkä vaimo keskittyi lasten hoitoon ja mies rakensi uraa. Tai ehkäpä mollemmat keskittyivät omaan uraansa. Kumpikin teistä alkoi osata ottaa omaakin tilaa ja aloitte olla enemmän irrallanne ja suuntautua omiinkin intresseihinne.
Se on ihan normaalia. Se kuuluu asiaan.
Pian alkoi esiintyä oikeita ristiriitoja; ensin pieniä ja lieviä. Mutta ummistitte niiltä silmänne: avioliittohan edellyttää kuitenkin kompromisseja, te rationalisoitte.
Se on ihan normaalia. Se kuu... Ei, se ei kuulu asiaan, mutta valitettavan normaalia se kyllä on.
Ja kun jompikumpi sitten tajusi, että ei enää saakaan liitosta sitä, mitä oli kuitenkin vuosien ajan saanut, hän teki johtopäätöksen - väärän johtopäätöksen: te olitte muka kasvaneet erillenne, ja liitto oli muka loppu. Ja niin te tietenkin sitten erositte.
Se on valitettavan normaalia. Mutta se ei todellakaan kuulu asiaan.
Kasvoitte erillenne. - Roskaa! Te olitte taantuneet erillenne omien väärien valintojenne vuoksi: Ensin oli hoidettava lapset ja työ. Sitten piti vain sopeutua ja välttää konflikteja. Tajuamattanne te lakkasitte antamasta. Te itse valitsitte viedä liitoltanne sisällön. Tietenkin te erositte!
Eikö olisi kannattanut tajuta mitä tapahtuu, ja ymmärtää keskustella asioista silloin kun ne tapahtuivat. Pään puskaan työntäminen tuskin on oikea ratkaisu silloin kun omaa käyttäytymistä pitää korjata. - Mutta omahan oli valintanne.
Mutta että kasvoitte eri suuntiin? Roskaa. Te nimenomaan ette kasvaneet silloin kun olisi pitänyt kasvaa. ¶ 17:35
Etteköhän te pikemminkin taantuneet eri suuntiin. Mutta ette edes tajunneet sitä.
Sillä eikö se mennyt suurinpiirtein näin:
Ensin te olitte suunnattoman rakastuneita: Tuskin maltoitte pysyä irti toisistanne. Istuitte sylikkäin ja olitte sanomattoman onnellisia. - Kukaan muu ei ikinä ole voinut olla niin onnellinen, te uskoitte.Se on ihan normaalia. Se kuuluu asiaan.
Mutta te ette tulleet edes ajatelleeksi, mitä vihkikaavan lupaus myötä- ja vastoinkäymisistä tarkoittaa: eihän teille mitään vastamäkiä tulisi. Hyvänen aika: tehän rakastitte toisianne!
Sitten myöhemmin te tunsitte toisenne niin ihmeellisen hyvin: Jos toinen aloitti lauseen, toinen tiesi heti miten se jatkuu. Viimein tiesitte jo senkin, mitä toinen kohta aikoo sanoa. Saatoitte käydä vaikka keskusteluja toistenne kanssa ilman että toinen oli edes paikalla.Se on ihan normaalia. Se kuuluu asiaan.
Mutta se mitä te ette silloin huomanneet, oli että te olitte lakanneet keskustelemasta.
Sittemmin elämä asettui vakiintuneisiin uomiinsa. Ehkä vaimo keskittyi lasten hoitoon ja mies rakensi uraa. Tai ehkäpä mollemmat keskittyivät omaan uraansa. Kumpikin teistä alkoi osata ottaa omaakin tilaa ja aloitte olla enemmän irrallanne ja suuntautua omiinkin intresseihinne.Se on ihan normaalia. Se kuuluu asiaan.
Mutta te ette huomanneet, että lakkasitte antamasta toisillenne sitä mitä liitossa tarvitsitte. Jo nyt te olitte tietämättänne eron tiellä.
Pian alkoi esiintyä oikeita ristiriitoja; ensin pieniä ja lieviä. Mutta ummistitte niiltä silmänne: avioliittohan edellyttää kuitenkin kompromisseja, te rationalisoitte.Se on ihan normaalia. Se kuu... Ei, se ei kuulu asiaan, mutta valitettavan normaalia se kyllä on.
Te olitte jo tyystin unohtaneet mitä rakastaminen on. Ette enää pyrkineet antamaan toiselle, vaan pyritte minimoimaan konflikteja. Niinpä te myös lakkasitte saamasta liitosta sitä, mitä siltä kaipasitte. - Valinta oli kyllä ihan omanne.
Ja kun jompikumpi sitten tajusi, että ei enää saakaan liitosta sitä, mitä oli kuitenkin vuosien ajan saanut, hän teki johtopäätöksen - väärän johtopäätöksen: te olitte muka kasvaneet erillenne, ja liitto oli muka loppu. Ja niin te tietenkin sitten erositte.Se on valitettavan normaalia. Mutta se ei todellakaan kuulu asiaan.
Kasvoitte erillenne. - Roskaa! Te olitte taantuneet erillenne omien väärien valintojenne vuoksi: Ensin oli hoidettava lapset ja työ. Sitten piti vain sopeutua ja välttää konflikteja. Tajuamattanne te lakkasitte antamasta. Te itse valitsitte viedä liitoltanne sisällön. Tietenkin te erositte!
Eikö olisi kannattanut tajuta mitä tapahtuu, ja ymmärtää keskustella asioista silloin kun ne tapahtuivat. Pään puskaan työntäminen tuskin on oikea ratkaisu silloin kun omaa käyttäytymistä pitää korjata. - Mutta omahan oli valintanne.
Mutta että kasvoitte eri suuntiin? Roskaa. Te nimenomaan ette kasvaneet silloin kun olisi pitänyt kasvaa. ¶ 17:35
FeedBurner SmartFeed
