Minä en ole sinulle muuta kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi)
sunnuntai, elokuuta 06, 2006
24 - "Kuinkahan minun tässä käy?"
Tuettuani jo hyvän aikaa Vaimoa hänen pyrkimyksissään edetä urallaan ja saada aikaan jotakin, havahduin pikkuhiljaa ihmettelemään, että kuinkahan minun itseni lopulta käy tässä prosessissa.
Vaimo oli aktiivinen ihminen; reipas ja aikaansaapa. Oikea Leijona-luonne. Kun hän tuskaili työasioidensa kanssa, tuin ja kannustin häntä parhaani mukaan hänen pyrkimyksisään. Minusta kun se oli luontevasti puolison tehtävä. Ja sitä paitsi minähän halusin hänelle hyvää ja halusin että hän saavuttaisi sitä, mitä tavoittelee; onnistuisi pyrkimyksissään.
Vähitellen ne pyrkimykset alkoivat kuitenkin olla kummastuttavia: hän alkoi mm. syödä pois omaa esimiestään, tai kukaan muu ei juuri osannut mitään eikä saanut aikaan mitään. Ja viimein Vaimo alkoi minusta vaikuttaa suorastaan suuruudenhullulta.
En tiedä, oliko Vaimo jo tuolloin löytänyt uuden ihanan miehen, mutta hänelle tuntui kaikki olevan mahdollista. Hän oli miltei yli-ihminen. - Näin jälkikäteen tuntuu ehkä siltä, että tämä yli-ihmisyys oli hyvinkin seurausta mm. rakastajasta. Antaahan se endorfiini- ym. hyöky hyvinkin tunteen kaikkivoipaisuudesta.
Mutta tämä ihmettely tuli kyllä jo aiemmin: Minusta tuntui, että minun roolini oli olla jonkinlainen valmentaja, joka saa lähteä sitten, kun valmennettavan siivet kantavat.
Kun tuki on valmis, rakentajat saavat lähteä.
Ja niinhän siinä kävi.
En silti edelleenkään tiedä, miten minun olisi pitänyt toimia, kun havahduin ihmettelemään: Vaimo tuskin olisi enää ollut halukas peruuttamaan pois yli-inhimillisestä kaikkivoipaisuudestaan? Kukapa olisi? ¶ 13:30
Vaimo oli aktiivinen ihminen; reipas ja aikaansaapa. Oikea Leijona-luonne. Kun hän tuskaili työasioidensa kanssa, tuin ja kannustin häntä parhaani mukaan hänen pyrkimyksisään. Minusta kun se oli luontevasti puolison tehtävä. Ja sitä paitsi minähän halusin hänelle hyvää ja halusin että hän saavuttaisi sitä, mitä tavoittelee; onnistuisi pyrkimyksissään.
Vähitellen ne pyrkimykset alkoivat kuitenkin olla kummastuttavia: hän alkoi mm. syödä pois omaa esimiestään, tai kukaan muu ei juuri osannut mitään eikä saanut aikaan mitään. Ja viimein Vaimo alkoi minusta vaikuttaa suorastaan suuruudenhullulta.
En tiedä, oliko Vaimo jo tuolloin löytänyt uuden ihanan miehen, mutta hänelle tuntui kaikki olevan mahdollista. Hän oli miltei yli-ihminen. - Näin jälkikäteen tuntuu ehkä siltä, että tämä yli-ihmisyys oli hyvinkin seurausta mm. rakastajasta. Antaahan se endorfiini- ym. hyöky hyvinkin tunteen kaikkivoipaisuudesta.
Mutta tämä ihmettely tuli kyllä jo aiemmin: Minusta tuntui, että minun roolini oli olla jonkinlainen valmentaja, joka saa lähteä sitten, kun valmennettavan siivet kantavat.
Kun tuki on valmis, rakentajat saavat lähteä.Ja niinhän siinä kävi.
En silti edelleenkään tiedä, miten minun olisi pitänyt toimia, kun havahduin ihmettelemään: Vaimo tuskin olisi enää ollut halukas peruuttamaan pois yli-inhimillisestä kaikkivoipaisuudestaan? Kukapa olisi? ¶ 13:30
FeedBurner SmartFeed
