25 - Eron syyt - "Nämä remontit eivät pääty koskaan!"
- "Minä haluan asua siistissä uudessa asunnossa."

Mm. tällaisia syitä Vaimo esitti tyytymättömyydelleen. Minun käsittääkseni ne eivät kuitenkaan olleet syitä, vaan tekosyitä. Tosia toki, mutta c'mon: tokko sentään avioeron syitä! Vaan jotakinhan sitä tietenkin piti olla.

Pienkerrostalo- ja rivitaloasumisten jälkeen olimme yhdessä todenneet omakotitalossa asumisen mukavimmaksi ja meille sopivimmaksi asumismuodoksi. Meillä ei tietenkään ollut varaa muuhun kuin 1950-luvun rintamamiestaloon. Ja sellaisessa nyt kertakaikkiaan on aina korjattavaa ja uusittavaa. - Katto oli jo uusittu, keittiö oli uusittu, moni huone tapetoitu ja käynnissä oli saunan täydellinen modernisointi.

Luulenkin että todelliset syyt olivat vallan toisaalla:

Ensinnäkin me emme yrityksistä ja tutkimuksista huolimatta saaneet lapsia. Ja se oli Vaimolle selvästi kova paikka.

Toisekseen muistan Vaimon ehkä vain yhden ainoan kerran myöntäneen:
- "Minä en ymmärrä mikä sinua vaivaa".

Minua vaivasi jokseenkin ainainen ahdistuneisuus. Niinkuin usein nykyäänkin vaivaa, ellen muista pitää fyysisestä kunnostani huolta. Olin kokolailla ihmisarka ja aivan liian introvertti. Ja kun itse olin jo kamppaillut neljänkympin kriisini läpi ja hyväksynyt arjen, en osannut ottaa Vaimon kamppailua mitenkään vakavana uhkana. Varmasti suhtauduinkin siihen jopa tarpeettoman kylmäkiskoisesti ja ärtyneestikin. Niin epärealistisilta ne haihatukset minusta tuntuivat.

Ja sitten oli tietenkin se ajan hengen kerrassaan vastenmielinen naisten muoti: naiset aktiivisesti usuttivat toisiaan eroamaan miehistään. Se oli minulle tyystin käsittämätöntä, niinkuin jo olen todennutkin. (Ks. '10 - Naisten tuhoisa vertaisryhmä'.)


Joskus myöhemmin vaimo sitten puuskahti, että hänenhän täytyi olla tyystin hullu jättäessään sellaisen puutarhan. En ole koskaan osannut tulkita sitä puuskahdusta: ellei siten niin, että se uhraus piti tehdä, jotta minusta pääsi eroon.  ¶ 18:20