35 - "Mennyttä ei kannata surra" Yksi bloggauksen jännittävimmistä sivujuonteista on kommentointi; sekä suorat lukijakommentit että muiden bloggaajien omissa blogeissaan esittämä kommentointi.

Molemmat kommentointitavat kertovat hyvin, onko mahdollinen viesti mennyt läpi; onko se ymmärretty. Toisaalta ne saattavat antaa myös minulle itselleni mietittävää, ellei puolustukseni sitten satu olemaan liian vahva.


Maalainen toteaa 13.8.2006 pienessä blogiesittelyssään napakasti:

"Vastentahtoinen vanhapoika suree mennyttä avioliittoaan ja pohtii, mikä meni vikaan. Ei kannata, mennyt on mennyttä."

Olin huvittunut; Kahdestakin seikasta: Ensinnäkin siitä että hän mitätöi minut yhdellä huiskaisulla, ja toisekseen siitä ristiriidasta että tästä mitätöinnistä huolimatta hän oli valinnut blogini esiteltäväksi. Mistä toki olen otettu.


Vaikka Maalainen itse tuomitsikin blogini menneen suremiseksi, ja siten turhaksi, hänen lukijansa ovat ilmeisesti olleet eri mieltä: hänen bloginsa kautta olen saanut lukijoita, jotka ovat viihtyneet seurassani kymmenestä minuutista puoleenkin tuntiin. - Ehkä he ovat nähneet blogissani jotakin muutakin kuin pelkkää suremista.


Ainakaan tarkoitukseni ei ole surra. Pikemminkin yritän ymmärtää. Sillä minulla on sellainen käsitys, että ihminen joka ei ymmärrä omia virheitänsä, toistaa ne samanlaisessa tilanteessa uudestaan. Ja sitä minä en haluaisi tehdä.


Jotkut ovat tosin sitäkin mieltä, että surutyö on välttämätöntä.
Jotkut toiset todella sitä mieltä, että menneet ongelmat on selvitettävä.

Mutta uusiakin tuulia on. Palaan niihin, jahka ensin tarkemmin luen mistä niissä on kyse: ne lupaavat selkeitä harjoitteita onnellisuuden lisäämiseksi.  ¶ 17:15