Minä en ole sinulle muuta kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...(Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi)
keskiviikkona, elokuuta 09, 2006
27 - Yhteensopimattomat ongelmat
Tuo eilinen kirjoitus Rakastajattaren itsekiristyvästä kuristusotteesta pääsi käsistä turhan keskentekoisena; syntyi keskosena; putkahti maailmaan raakileena: Selvästikin se turhan paljon toistaa itseään, mutta sen suurin puute on kuitenkin siinä, että oma tunneongelmani jäi siinä aivan liialti huomaamattomaan sivurooliin. Kuitenkin se toimi kiristysotteessa mukana vähintäänkin katalysaattorina.
Se oma tunneongelmani oli - ja varmaan on vieläkin - hyljätyksi tulemisen tunne. Hyljätyksi tuleminen, tai edes sen tunteminen, on minulle todella kauhea paikka.
Rakastajattarella syyllisyys - minulla hyljätyksi tulemisen tunne. Meidän negatiiviset reagointitapamme eivät todellakaan sopineet yhteen. Ellei sitten yhteensopimiseksi katsotakin nimenomaan sitä, miten upeasti ne yhdessä kehittivät sen itseään kiristävän kuristuskierteen, josta eilen kirjoitin:
Nykyisinhän kehotetaan puhumaan ongelmista. - No minä kyllä yritin: Puhuin kuin ruuneperi. Pauhasinkin (valitettavasti). Mutta puhumista Rakastajatar syyllisyydentunnossaan ei tietenkään kestänyt ollenkaan. Hänen ratkaisunsahan oli nimenomaan tehdä salassa; ei suinkaan nostaa kissaa pöydälle. Niinpä hän tuskailikin: "Kun sä aina käsittelet!". Tarkoittaen tietenkin sitä, että minun olisi pitänyt antaa asioiden olla. - Ja antaa yhteensopimattomien ongelmiemme jatkaa tuhoisan kuristuskierteen kiristymistä. Tiukemmaksi, tiukemmaksi, tiukemmaksi...
Kunnes edessä olisi ollut ero.
Tai no niin: Niinhän siinä juuri kävi.
-----
Tuo "Kulta, meidän täytyy puhua" on kyllä miehellekin varmaan kaikkein pelottavin aviollisen keskustelun avaus. Se merkitsee huolettomien helppojen päivien päättymistä: Elämä ei enää sujukaan itsekseen; puoliso ei enää tyydykään vanhaan kohteluun.
Vaimon kanssa suhde oli sujunut vuosikausia oikeastaan itsekseen. Ilman tarvetta 'puhumiseen'. Olimme ystävät, toverit, rakastajat ja puolisot. Kun ongelmat sitten alkoivat, me emme ehkä olisi osanneetkaan puhua. ¶ 20:10
Se oma tunneongelmani oli - ja varmaan on vieläkin - hyljätyksi tulemisen tunne. Hyljätyksi tuleminen, tai edes sen tunteminen, on minulle todella kauhea paikka.
Rakastajattarella syyllisyys - minulla hyljätyksi tulemisen tunne. Meidän negatiiviset reagointitapamme eivät todellakaan sopineet yhteen. Ellei sitten yhteensopimiseksi katsotakin nimenomaan sitä, miten upeasti ne yhdessä kehittivät sen itseään kiristävän kuristuskierteen, josta eilen kirjoitin:
Syyllisyyttä paetakseen Rakastajatar livisti puuhiinsa salaa. - Ja minä tunsin itseni hyljätyksi ja reagoin ahdistuneen tuskaisesti. - Mistä Rakastajatar ymmärrettävästi sai lisää syyllisyyttä. Jota hän pakeni tekemällä salaa. - Joka yhtä ymmärrettävästi sai minut tuntemaan itseni vieläkin enemmän hyljätyksi. Johon reagoin ahdistuneesti. - Jne. Loputtomiin.
Nykyisinhän kehotetaan puhumaan ongelmista. - No minä kyllä yritin: Puhuin kuin ruuneperi. Pauhasinkin (valitettavasti). Mutta puhumista Rakastajatar syyllisyydentunnossaan ei tietenkään kestänyt ollenkaan. Hänen ratkaisunsahan oli nimenomaan tehdä salassa; ei suinkaan nostaa kissaa pöydälle. Niinpä hän tuskailikin: "Kun sä aina käsittelet!". Tarkoittaen tietenkin sitä, että minun olisi pitänyt antaa asioiden olla. - Ja antaa yhteensopimattomien ongelmiemme jatkaa tuhoisan kuristuskierteen kiristymistä. Tiukemmaksi, tiukemmaksi, tiukemmaksi...
Kunnes edessä olisi ollut ero.
Tai no niin: Niinhän siinä juuri kävi.
-----
Tuo "Kulta, meidän täytyy puhua" on kyllä miehellekin varmaan kaikkein pelottavin aviollisen keskustelun avaus. Se merkitsee huolettomien helppojen päivien päättymistä: Elämä ei enää sujukaan itsekseen; puoliso ei enää tyydykään vanhaan kohteluun.
Vaimon kanssa suhde oli sujunut vuosikausia oikeastaan itsekseen. Ilman tarvetta 'puhumiseen'. Olimme ystävät, toverit, rakastajat ja puolisot. Kun ongelmat sitten alkoivat, me emme ehkä olisi osanneetkaan puhua. ¶ 20:10
Comments:
<< Home
Laitan vahingon kiertämään ja haastan sut kirjallisuusaiheesta. Haaste löytyy mun blogista. Älä kuitenkaan stressaa vastata siihen, jos et halua.
# posted by 
: torstaina, elokuuta 10, 2006
: torstaina, elokuuta 10, 2006
Juban Wagnerin mukaan pitkän parisuhteen salaisuus on "Laiskuus, muutoksen pelko ja huono muisti." Oman pitkän parisuhteeni perusteella väite on hauskuudestaan huolimatta myös totta. Asialliset asiat pitää tietysti selvittää, mutta periaatteelliset kysymykset vain jos niistä on saatavissa yksimielisyys. Kun sellaista ei ole näköpiirissä, on minusta parempi miettiä omassa itsessään, onko asia sellainen, että se kuitenkin pitää nostaa esille. Yleensä asiat vanhetessaan laimistuvat niin, ettei itsekään ymmärrä miksi jokin toisen tekeminen joskus on tuntunut niin äärimmäisen tärkeältä.
# posted by : torstaina, elokuuta 10, 2006
: torstaina, elokuuta 10, 2006
Kiitokset haasteesta, Saima.
Vaikka arvelusi haluttomuudestani oli itse asiassa aivan oikea, niin minäpä yllätin ja vastasin haasteeseesi. Ks. '28 -Kirjameemi'.
Mutta luulenpa että vastaukseni eivät ehkä ole aivan odotettuja?
Vaikka arvelusi haluttomuudestani oli itse asiassa aivan oikea, niin minäpä yllätin ja vastasin haasteeseesi. Ks. '28 -Kirjameemi'.
Mutta luulenpa että vastaukseni eivät ehkä ole aivan odotettuja?
Väinö: Saat minut tajuamaan, että epäilyni on oikea: me ihmiset elämme hyvin erilaisissa maailmoissa.
Sinun maailmassasi Wagnerin salaisuus toimii. Minun maailmassani juuri se johti avioeroon.
Sinun maailmassasi Wagnerin salaisuus toimii. Minun maailmassani juuri se johti avioeroon.
Eiköhän maailma ole sama, mutta tapa jolla sitä katselemme vaihtelee. Viimeisen loman aikana olen palannut vanhan harrastukseni valokuvauksen pariin ja pelkästään sen pohjalta tiedän, että saman asian voi nähdä eri rooleissaan hyvin eri tavalla.
Olisi mukava kuulla, miten kommenttini johti sinut ajatukseen "eri maailmoissa" olemisesta?
Olisi mukava kuulla, miten kommenttini johti sinut ajatukseen "eri maailmoissa" olemisesta?
# posted by : torstaina, elokuuta 10, 2006
: torstaina, elokuuta 10, 2006
Väinö,
olethan näköjään itsekin enää vain pienen askelen päässä sen tajuamisesta, miten elämme kukin omassa maailmassamme.
Joko luit postaukseni '20 - Mieli sen tekee'?
Lähetä kommentti
olethan näköjään itsekin enää vain pienen askelen päässä sen tajuamisesta, miten elämme kukin omassa maailmassamme.
Joko luit postaukseni '20 - Mieli sen tekee'?
# posted by : perjantaina, elokuuta 11, 2006
: perjantaina, elokuuta 11, 2006<< Home
FeedBurner SmartFeed
